Tinder – seksiseuraa pintaliitäjille

Oletko kuuma botox-pimu tai lihaksia pursuava macho-mies?

No, hyvä. Siinä tapauksessa olet Tinderissä kuin kala vedessä!

Tinder on tällä hetkellä ehkä maailman tunnetuin deittisovellus. Tinderin hohto tuntuu kuitenkin himmenevän päivä päivältä, sillä deittisovelluksessa ei enää juurikaan liiku vakavasti otetavia sinkkuja.

Tinderistä on tullut nuorten aikuisten outo näyttäytymispaikka, jossa elämäänsä tylsistyneet yksilöt käyvät esittelemässä lihaksiaan tai uutta suihkurusketustaan.

Miten Tinder toimii?

Tinder on oikeasti erittäin kätevä sovellus, jos haluaa tavata uusia ihmisiä. Raadollisuudella ei kuitenkaan ole rajoja, koska kaikki perustuu valokuviin.

Tinder toimii niin, että ohjelma etsii potentiaalisia kumppaneita, jotka käyttäjä on määritellyt iän ja sijainnin perusteella. Tinder hyödyttää paikkatietoja, kun se yhdistää ihmisiä, jotka liikkuvat toistensa lähistöllä.

Parin etsiminen tapahtuu pelkkien valokuvien perusteella. Käyttäjä voi pyyhkäistä kuvan vasemmalle, jos eteen ponnahtava kuva ei miellytä. Jos naama miellyttää, niin kuvan voi pyyhkäistä oikealle. Kuvan pyyhkäisemistä kutsutaan svaippaamiseksi.

Kun kaksi ihmistä tykkää toisistaan (eli svaippaa kuvan oikealle), niin syntyy ns. Tinder-pari (engl. Match). Sen jälkeen henkilöt voivat aloittaa keskustelun.

Kuvien svaippailussa kulminoituu syy sille miksi Tinder on niin pinnallinen. Oikealle nimittäin svaippautuvat usein vain todella hyvännäköiset ihmiset.

Ihmiset myös käyvät svaippailemassa kuvia ajan kuluksi, ja harvat jaksavat paneutua kunnolla profiileihin. Näin ollen kultaiset persoonat jäävät auttamatta pimentoon.

Tinderissä pitää siis olla kaunis, jotta siellä menestyy. Liian vakavasti Tinderiä ei pidä ottaa, vaan siellä pitää liikkua pilke silmäkulmassa!

Tässä olikin Tinder pähkinänkuoressa.

Tässä oli Tinder pähkinänkuoressa.

Tinderillä on Suomessa satoja tuhansia rekisteröityneitä käyttäjiä. Suurin käyttäjäryhmä koostuu nuorista, alle 35-vuotiaista aikuisista. Vanhempiakin vonkaajia siellä toki pyörii.

Tinderin käyttäjillä on erilaisia motiiveita. Suurin osa hakee seksiseuraa, mutta myös ystäviä sieltä etsitään.

Iso osa Tinderin käyttäjistä koostuu kuitenkin henkilöistä, jotka roikkuvat huvikseen sivustolla. Motiiveikseen he kertovat uteliaisuuden sekä sen, että he haluavat nähdä ketkä kavereista hakee sieltä seuraa.

Myös monet suomalaiset julkkikset hakevat seuraa Tinderistä. Kyseiset julkut ovat kuitenkin pääsääntöisesti ns. hömppäjulkkuja, joten he kruunaavat Tinderin pinnallisuuden.

Usein luullaan, että vain miehet hakevat seksiseuraa netistä, mutta Tinderissä asiat ovat toisin. Valtaosa naisista esimerkiksi ilmoittaa Tinderissä, etten ”etsi mitään vakavaa.” Sen voi lukea myös toisella tavalla: haluan vain seksiseuraa.

Kokemuksia Tinderistä

Tinderistä on helppo löytää positiivisia käyttäjäkokemuksia. Deittipalvelua kehutaan, koska se on ilmainen ja helppokäyttöinen.

Kehuja Tinder saa myös siitä, että siellä on paljon käyttäjiä, ja seksiseuraa saattaa löytyä helposti.

Monet käyttäjät ovat kuitenkin sitä mieltä, että pinnallista treffipalvelua ei kannata ottaa lainkaan vakavasti. Tinderin käyttäjiltä on tullut myös palautetta, että deittipalvelussa pyörii paljon varattuja ihmisiä, jotka pettävät kumppaniaan.

Monet Tinter-käyttäjät ovat myös raportoineen siitä, etteivät sovitut treffit välttämättä usein toteudukaan. Valtaosa sovituista tapaamisista peruuntuu tai sitten paikalle marssii täysin erinäköinen ihminen, joka juuri hurmasi sinut Tinderissä muokatuilla valokuvillaan.

Moni kokee Tinderin nykyään varsin puuduttavaksi paikaksi, eikä sen käyttäjät usein etsi vakavissaan uutta parisuhdetta. Moni vakavaa parisuhdetta etsivä suuntaakin suosiolla maksulliselle deittisivustolle, sillä niissä sinkut ovat liikenteessä tositarkoituksella.

Kannattako Tinderiä kokeilla?

Kyllä Tinderistä voi löytää itselleen kumppanin, mutta todennäköisyys on aika pieni. Sinun pitää myös kysyä itseltäsi, että haluatko sinä itsellesi kumppanin, joka haluaa mennä treffeille pelkästään valokuvan perusteella.

Tinderissä on hyviä puolia, mutta huonoja on enemmän. Tinderiä voi hupailumielessä käydä toki kokeilemassa, mutta vakavasti sitä ei voi ottaa.

Annamme Tinderille arvosanaksi 2,9 / 5

Rating: 3 out of 5.

Jos haluat pinnalisen deittisovelluksen sijaan kokeilla luotettavaa treffipalvelua, niin tästä linkistä voit ottaa ilmaiseksi kokeiluun Eliittikumppani -deittipalvelun.